(Reiskan ikä:  2 v 7 kk)

Voi itku, tänään meijän piti saada vika ykkönen avoimesta TOKO:ssa (tällöin ois tullut se kauan haaveiltu TK 2 -koulutustunnus), mutta näin ei tapahtunut tosiaankaan. 

Espoossa hiekkakentällä pidetty kisa meni Reiskalta AIVAN PIELEEN.  :/ Olen tosi pettynyt, koska koira ei ollut ollenkaan entisensä. Heti seuraamisliikkeessä se alotti reverse sneezing- kohtauksen, ja eihän se tietenkään semmosessa tilassa pystynyt seuraamaan.  Yleensä Reiskan seuraaminen on ollut tosi innokasta ja hyvällä motivaatiolla, mutta nyt se meinas jätättää (vaikka kohtaus meni ohikin) koko ajan ja tuli tosi takana. Oon niiiiiiiiiiiiiin pettynyt.

Mulla oli ihan TODELLA lähellä että oisin keskeyttänyt, koska heti ekasta liikkeestä huomasin, että Reiska ei ole oma ittensä ts tästä ei tule tänään mitään. Olisi pitänytkin keskeyttää. Jatkossa aion sen tehdä tosi herkästi, jos kisa lähtee alussa menemään huonosti. Eniten nyt harmittaa  - ei siis todellakaan tämä yksittäinen huono kisatulos - vaan se, että tästä kisasta jää koiralle ikävä muistijälki. SIis kyllä se mun pettymyksen huomas vaikka toki sitä kehuin ja yritin palkata normaalisti kehän jälkeen. Ja ittelleni jää aina pieni kammo tällaisista kisakokemuksista.

Tehtiin sitten kuitenkin kaikki liikkeet loppuun. Tuli vitosta useammasta, maahanmeno nollille (jäi istumaan tuplakäskystä huolimatta), kaikki oli muutenkin kuin hidastetusta filmistä. 
Ja KOKONAISVAIKUTELMA 6 ! Tämä oli minulle kaikista pahin, kirpaisi kovasti... Tuomari oli Reijo Hagström, se on tuomaroinu 40 v toko-kokeita. Menin sit vielä kysymään kisan jälkeen että miten se päätyi noin huonoon kokonaisvaikutelmaan meidän kohdalla, mut se ei enää muistanu meijän suoritusta joten en saanu vastausta.
En oo ikinä, missään, saanu näin huonoa kokonaisvaikutelmaa...

Nyt sitten pitäis analysoida, että mitkä asiat meni pieleen valmistautumisessa ja kisatilanteessa. Yksi asia mitä epäilen on se, että Reiska on ollut pennun tulon jälkeen aika väsynyt. Onhan se sille mieletön stressi että on uus pentu. V-tuttaa sillai koko juttu, että tää kisa sattu tähän kohtaan, mä vähän etukäteenkin tätä arvelin, että ei kannattais kisata näin suuren elämänmuutoksen jälkeen näin pian Reiskan kans. Mut oltiin jo ilmotauduttu siihen tokoon ennen ku tajusin Miskan tulevan just ennen tätä kisaa.

Reiska on ollu selvästi poissaoleva ja "loukkaantunut" sekä myös ihan fyysisesti väsynyt pennun tultua. Pentuhan roikkuu siinä koko ajan ja riehuttaa sitä, ja Reiska joutuu menemään pentua pakoon ja puolustautumaan jopa nukkuessaan. Toki oon erottanu koirat välillä, siis laittanu joko pennun tai Reiskan häkkiin välillä lepäämään.

Toinen tän päivän vireeseen vaikuttanut asia lienee varhainen kellonaika. Reiska on tosi aamu-uninen, se nukkuis mielellään kymmeneen, ja kisoihin piti lähteä jo aamulla 7:30. Iltaisin Reiska on aina virkeimmillään, joten iltakisat sopii meille paremmin. Ihan siitäkin syystä, että treenit on monesti iltaisin, joten Reiska on tottunu toimintaan ilta-aikaan painottuen.

Muita syitä:
-Edellisenä iltana äiti antoi (vahingossa) Reiskalle normaalin ison annoksen ruokaa, vaikka ei ois pitäny - siis itse yleensä vähennän edellisen päivän ruoka-annokset jo sillai, että kisapäivänä koira ois nälkänen. Reiska oli siis kyllänen eikä kamalan innostunut nameista.
-Treeniä edeltävä harjoittelu jäänyt vähälle, kun satoi kaatamalla viimepäivät ennen kilpailua. Yleensä oon painottanu sopivan kisatreenin juurikin muutamaan kisaa edeltävään päivään.
-Ei olla käyty treenaamassa muiden koirien kanssa tokoa pariin kuukauteen, kun agi-treenit on päällekkäin tokotreenien kans.
-Pentu vie multa aikaa, enkä ollu ehtinyt ajatella ja panostaa tähän kisaan.


*Jatkosuunnitelma: Seuraavan kerran kisoihin syksyllä. Odotan että kelit viilenee ja Miska ja Reiska saavat aikaa tottua toisiinsa. Ehkä Reiska palaa vielä entiselleen, siis pirteämmäksi tän alkushokin jälkeen.
Ei muuten mut kun harmittaa kovasti kun tavotteena oli, että ennen kesää ois saatu tuo AVO-luokka läpi, kesä ois lomailtu kokonaan tokosta, ja syksyllä alotettu voittajan treenaaminen ja loppuvuodesta (marraskuu) menty voittajassa kisaamaan. Mut nyt menee kaikki uusiks, siis syksyllä jatkuu avoimen junnaaminen ja sama vanha puurtaminen.

Täytyy nyt unohtaa tää kisa ja keskittyä tulevaan, petrata tästä ja oppia näistä tän kerran virheistä. :) Ehkä mulla kuitenkin täs pettymyksen taustalla on pelko tosiaan siitä, jos Reiska muistaa tän epäonnistuneen kisan ja jatkossakin tekee mitä sattuu kehässä...

Ainiin, Reiskasta tuli 2 vk sitten FIN MVA Rauman näyttelyssä, joten laitetaanpa tähän nyt sen kunniaksi poseerauskuva.