Reiska täytti marraskuussa 7 vuotta. Mielenkiinnolla lueskelin aiempia tämän blogin päivityksiä, joista viimeisin oli niinkin pitkältä kuin yli 1½ vuoden takaa, maaliskuulta 2012. Tuolloin emme olleet vielä kilpailleet tokon voittajaluokassa, eikä pelastuskoirakokeistakaan ollut vielä kokemusta. Samaisena keväänä, toukokuussa, sitten starttasimme molemmilla rintamilla. Tokossa tuli koekäyntejä kyseiselle vuodelle 5 kpl, jota pidän meille hyvinkin suurena määränä kokeita lyhyen ajan sisään. Tulokset näin jälkikäteen arvioituna varsin herkulliset; kaksi I-tulosta ja kolme II-tulosta. Tässä lajissa meidän suurin tavoitteemme onkin ollut voittajaluokan koulutustunnuksen TK3:n saavuttaminen. Siihen vaaditaan 3 kpl I-tuloksia eli yli 255p, eli seuraavaa vuotta ajatellen vain yksi ykköstulos jäi puuttumaan.
2013 harjoitukset jatkuivat, ja 27.4. kävimme hakemassa III-tuloksen Hyvinkäältä. Jokunen liike taisi mennä nollille tuolloin, ja muistan että mielialat olivat varsin synkeät ja ajattelin, että emme enää mene toko-kokeisiin, kun "ei tästä tule kuitenkaan mitään". Monesti kilpailujännitys itselläni purkautuukin siten, että takki tuntuu parin päivän ajan niin tyhjältä, että päällimmäisenä ajatuksena on, että tämä oli nyt sitten tässä ja kiitti moi. -Vaikka pitäisi muistaa olla iloinen jo siitä että pääsee osallistumaan ja voi harrastaa lajia tällä tasolla tällaisen harvinaisemman toko-rodun kuin tiibetinterrierin kanssa. Ja olla iloinen, jos tulee ainakin joku tulos ! Vaan tässä minulla lienee vielä opettelemista, kun haluaisin aina onnistua niin hyvin kuin suinkin. Sehän ei kuitenkaan ole mahdollista, kun näitä koiralajeja tehdään yhteistyössä eläimen kanssa, ja siinä paletissa on niin monta hienosäikeistä asiaa, jotka vaikuttavat lopputulokseen, ja kaikki ei millään voi mennä joka kerta aivan suunnitellusti.
Mielenkiinnolla odotan, väheneekö kisajännitys koskaan, ja opinko ikinä nauttimaan kokeista sinänsä ja iloitsemaan myös niistä ei-niin-hyvistä tuloksista jo heti kisapaikalla, eikä vasta muutaman päivän kuluttua.
-Joka tapauksessa uskaltauduimme 8.5.2013 Forssassa Pilvenmäessä pidettyyn kokeeseen, ja tuolloin meni lähes kaikki nappiin, liikkeet onnistuivat sen verran hyvin, että loppupistemääräksi kertyi 271 p. /I-tulos ja luokkavoitto. Samalla saavutimme ns. ultimaattisen tavoitteemme, kultaisen koulutustunnuksen TK3:n. Oli siis syytä poksautella samppanjapulloja ! Juhlistimme tapahtumaa vierailemalla kotimatkan varrella Reiskan ja Miskan kanssa Liesjärven kansallispuistossa ja kotiseutumuseossa. Se ilta oli uskomattoman kaunis toukokuinen kevätilta. Pellot tienvarsilla olivat valkoisenaan muuttomatkalla olevia joutsenia, puiden lehdet hiirenkorvalla, pajut kukkivat keltaisina, ja aurinko helotti hennon sininseltä taivaalta täynnä kevään ujoja lupauksia. Iloinen onnistumisen tunne yhdistyi kevään riemuun.
Sittemmin olemme pitäneet hieman treenitaukoa tokosta, eli emme ole harjoitelleet säännöllisesti viikottain, enkä ole tehnyt erityistä treenisuunnitelmaa. Nyt kevätkaudella 2014 alamme mitä ilmeisimmin taas vähän määrätietoisemmin harjoitella, eikä sitä tarvitse tehdä yksin, kun saimme paikan HSKH:n 15 kerran toko-kurssilta, jossa tavoitteena erikoisvoittajaluokan liikkeiden harjoittelu. Toivon saavani sieltä vinkkejä ja motivaatiota harjoitteluun.
Olen aina ajatellut, että EVL on jo liian hankala pala meille, ja päätavoitteemme olemme periaatteessa siis jo saavuttaneet, eli TK3-koularin. Toisaalta nyt voidaan treenata täysin rennoin mielin kun kilpailutavoitteita ei tässä vaiheessa suuremmin ole erikoisvoittajaluokan suhteen. Ennen kuin voisimme siellä kilpailla, pitäisi saada ohjattu nouto, ruutuun lähettäminen merkiltä sekä kaukokäskyt 15 m päästä rakennettua. Nämä ovat toistaiseksi alkutekijöissään sikäli, että minkäänlaisesta suoritusvarmuudesta ei voida puhua. Kaikkein suurin haaste juuri Reiskan kanssa ovat aina olleet suunnat, eli kun esim. ohjatussa noudossa koiran pitää merkillä odottaa ja malttaa katsoa, lähettääkö ohjaaja sen oikealle vai vasemmalle kapulaa hakemaan, niin Reiska on yleensä jo menossa ennen kuin on ajatellut ja kunnolla katsonut, kumpaan suuntaan näytän. Alan kuitenkin varovaisesti uskoa, että ON MAHDOLLISTA saada sille tuosta liikkeestä jonain päivänä varma. Siihen pääsemiseen voi mennä pitkä aika, mutta mikäli onnistumme, voin sanoa ihan rehellisesti, että tällöin olemme todella ylittäneet omat rajamme ja onnistuneet yli odotusten.
Oman ja koiran osaamisen rajojen etsiminen on aina jännittävää. Tärkeintä on kuitenkin säilyttää harjoittelun iloisuus ja hauskuus. Olen päättänyt, että nyt etenkin kun tavoitteemme TK3 on takataskussa, niin vauhdista ja hauskuudesta ei tingitä harjoituksissa. Niinhän se on toki ollut ennenkin, mutta silloin kun hiottiin suoritusvarmuutta voittajaluokan kokeisiin, piti treenata aikalailla kieli keskellä suuta ja toisaalta koiran vauhti helposti kärsii, kun sen osaamistasoon nähden haetaan liian pikkutarkkaa lopputulosta. Eli esimerkiksi luoksetulon vauhti on kärsinyt siinä, kun en ole alusta lähtien opettanut Reiskaa pysähtymään kovasta vauhdista kuin seinään, ja kun koetta varten pysäytykset piti saada varmoiksi (koska jos koira ei pysähdy luoksetulossa käskyillä, niin arvosana voi olla korkeintaan 5, kun taas hitaasta vauhdista muuten onnistuneilla pysäytyksillä ym. voi saada 7). Tämä on siis hyvä esimerkki siitä, kuinka joskus liika koe-orientoituminen pistemäärän havittelu voi johtaa siihen, että tehdään treeneissä kompromisseja. Mutta nyt vuoteen 2014 tunnuslauseenamme on "lisää vauhtia ja iloisuutta - vaikkakin tarkkuuden kustannuksella"! :)
