Parin viikon kuluttua meillä on Ruskeasuolla TOKO-kisa, jossa yritämme kolmatta AVO I- tulosta. Edellisestä kisasta on nyt 3 kk aikaa, ja viimeksihän kisa meni penkin alle, tuli AVO III.

Suunnitelmani on sellainen, että pyrin harjoittelemaan melkein joka päivä 2-5 liikettä.

Eilen illalla esimerkiksi harjoittelimme läheisellä hiekkakentällä 3 x lyhyttä pätkää seuraamista + pysähdyksiä, 1 x maahanmenoa, 3 x luoksetulon pysäytystä, 1 x noutoa, 2 kertaa hyppyä (puolikas liike).

Seuraamisessa olen vihdoin saanut Reiskalle takaisin entisen hyvän draivin, eli se seuraa yleensä enemmänkin liian innokkaasti (etujalkojaan heitellen ja hieman edessä) kuin laiskasti. Viime kisoissahan ongelma oli nimenomaan se, että se laahusti perässä. Aion harjoitella seuraamisessa tarkkuutta ottamalla lyhyitä pätkiä ja pysähdyksiä nyt paljon.

Maahanmeno menee ihan hyvin, joskin märkä maa saattaa aiheuttaa hidastelua. Lisäksi huomasin viimeksi, että R. meinaa ennakoida istumaan nousemista kun palaan sen vierelle liikkeessä. Maahanmenossa meidän kannattaa nyt keskittyä saamaan varmuutta ja nopeutta ennenkaikkea. Viimekisoissahan jouduin antamaan tuplakäskyn enkä muista menikö edes sitten maahan !

Luoksetulon pysäytykseen olen nyt keksinyt avuksi heittää pienen herkkupurkin Reiskan eteen pysäytyskäskyllä. Eilen se jo hiukan ennakoi pysähtymistä, mikä ei välttämättä ole huono, koska kokemukseni mukaan kisoissa se lähtee juoksemaan luoksetulossa minua kohti kutsun saatuaan aina niin lujaa, että pysähtyminen voi olla hankalaa, jos R. ei ennakoi yhtään sitä.

Nouto on nyt kahdella edellisellä harjoituskerrallamme mennyt hyvin, nopeasti ja vauhdilla. Ainoa kauneusvirhe tulee helposti liikkeen lopussa, kun Reiska tulee hieman vinoon ja turhan eteen sivulleni istumaan kapulan kanssa. Sen vuoksi harjoittelen nyt erikseen oikeaa loppuasentoa, eli otan kapula suussa luoksetuloja sivulleni.

Huomenna on myös ekat viralliset agilitykisamme. Tavoitteena olisi ainakin toisella kahdesta startista saada tulos, siis hyväksytty rata. Sekä saada tietenkin arvokasta kisakokemusta. Keppejä ollaan nyt pari vkoa treenattu omalla pihalla, kun ostin omat kepit. Ne alkavat mennä nyt siten, että n. 70% suorituskerroista menee puhtaasti. Onnistumisprosentti on tässä parissa viikossa noussut n. 50%:stä 70:ään.