kuva: (c) Sari Kupiainen. PERA B- rauniokokeessa 1.12.2013 Reiskan kanssa
Pelastuskoiraharrastuksen aloitimme keväällä 2011, joten nyt olemme treenanneet kesä- ja talvitauot mukaan lukien runsaan kahden vuoden ajan HePeKo:lla (Helsingin pelastus- ja etsintäkoirat). Harrastus on vienyt mennessään kuin itsestään; aloittaessamme en ollenkaan suunnitellut kokeisiin menoa, ajatuksena oli lähinnä tutustua lajiin ja saada koiralle mieleisintä tekemistä. Olemme koko ajan harjoitelleet samassa ryhmässä, ja viihtyneet hyvin. Meidän treeniporukassa on iloinen ja hyvä henki, ei harrasteta liian ryppyotsaisesti, ja suvaitaan erilaisuutta niin koirissa kuin ihmisissäkin. Lajin hienous (kuten myös pk-haussa) piilee yhdessätekemisen riemussa. Kyseessähän on joukkuelaji, sillä kukaan ei voi yksin kouluttaa koiraansa henkilöetsintään. Itselleni erityinen nautinto on myös päästä työskentelmään muidenkin kuin oman koiran kanssa, osallistumaan hyvinkin erilaisten koirien koulutukseen ja nähdä kunkin koirakon kehitys vuosien varrella.
Harjoituksia ja IPOR SOVE-koe, kevät 2012
Normaalisti meillä on ollut joka toinen viikko harjoitukset raunioilla ja joka toinen viikko metsämaastossa, mutta tänä syksynä meillä oli ainoastaan maasto-haku-treenejä metsässä. Reiskasta tuskin kunnon hakukoiraa ikinä tulee, mutta raunioilla se on parhaimmillaan. Toukokuussa 2012 uskaltauduimme ensimmäseen rauniokokeeseen, joka oli IPOR-soveltuvuuskoe. Siihen kuuluu sekä tottelevaisuus-ketteryys -osio, että lyhyt raunioetsintäosio. Koe meni varsin mallikkaasti, Reiskalle kokeen parhaat pisteet 188/200 ja koulutustunnus RH-T E.
kuvat IPOR SOVE-kokeen ketteryys- ja tottelevaisuusosuudelta 17.5.2012 (c) Majka Borgström
PERA A ja PERA B, syksy 2013
Tänä syksynä 5.10. oli ohjelmassa jo astetta vaikeampi koesuoritus, PERA A-rauniokoe. Lisähaastetta toi se, että meillä ei tosiaan ollut omalla ryhmällä ollut kesällä eikä syksyllä raunioharjoituksia ollenkaan, ja ennen koetta/kokeita kävimme Reiskan kanssa vierailemassa toisten ryhmien harjoituksissa kerran pari. Paitsi raunioharjoituksen vähyys, niin lokakuun A-kokeessa jännittivät etukäteen etenkin tottelevaisuusosuuden eteen-lähetys, jota olimme harjoitelleet suhteellisen hatarasti, ja ketteryysosuudessa vauhditon pituushyppy epämääräisen estehökötyksen yli, sekä ns. kauko-ohjausliike pöydille. Tottelevaisuusosio sujui itse kokeessa hyvin, eteenmenokin vauhdikkaasti ja ongelmitta. Mutta ketteryysosion läpäisimme aivan rimaa hipoen, sillä pöydistä Reiska meni ainoastaan merkille ja ensimmäiselle pöydälle, sen jälkeen meni liian vaikeaksi:) Pituushypyssä se ei hahmottanut mistä on kyse, kun ei oltu voitu käydä harjoittelemassa koepaikalla pituushyppyä etukäteen.
Raunio-osiossa A-kokeessa on 20 minuuttia aikaa ja löydettävänä 2 maalihenkilöä. Normaalisti tämä olisi lastenleikkiä Reiskalle, vaan kokeessa tilanne oli toinen. Häiriöhenkilöstön ja yleisön hajujen tulva on niin suuri, että se vaatii koiralta paljon enemmän kuin normaalissa treenitilanteessa, jossa häiriöhenkilöitä on vain muutama eikä esim. savua ole. Tässä kokeessa yhden haasteen toi myös voimakas puuskittainen tuuli. Metsämaastoetsinnässähän tuuli on suureksi avuksi, mutta raunioilla vaikutus voi olla päinvastainen, eli voi vaikeuttaa etsittävän kohteen paikannusta. Rauniotyöskentelyssä kun tarkkuus on ensisijaista, ei niinkään nopeus.
Joka tapauksessa aika menasi loppua kesken, kun ilmeisesti alueen etupuolella olevan runsaan yleisön hajuista tuli jonkinlainen kertymä heti ensimmäiselle kasalle niin, että Reiska jäi siihen pyörimään täsmälleen sen näköisenä, että on maalimiehen hajulla. Nenä ylähäällä ja aktiivisena. Itse luin sitten koiraa kuten treeneissä, eli oletin että piilossa on maalihenkilö, ja en tajunnut lähteä alueella etenemään, vaikka koira ei aloittanut ilmaisuhaukkua. Lopulta sitten lähdettiin etenemään, ja koira oli todella hidas eikä ollenkaan oma itsensä; hajujen runsaus, koetilanteen haasteellisuus ja se että takana oli jo pitkät odottelut sekä tottis- ja kettis-suoritukset todennäköisesti yhdessä tämän selittävät. Viime hetkellä myös maalihenkilöt löytyivät, ja ilmaisut olivat hyvät.
Kokeesta siis hyväksytty tulos. Pelastuskoirakokeissa tottelevaisuus- ja ketteryysosiot tarvitsee suorittaa hyväksytysti vain kerran kalenterivuodessa, ja kun siis 5.10. saimme ne suoritettua, niin 1.12. osallistuimme vielä PERA B-kokeeseen, jossa meidän tarvitsi tehdä vain raunio-osuus. B-koe on vaativamman tason rauniokoe, rauniokoirien kuninkuusluokka (niin kuin myös IPOR raunio B). Tässä tapahtui sitten sama asia, joka oli ongelmana myös A-kokeessa, eli jäimme liian pitkäksi aikaa pyörimään ensimmäiselle kasalle, ja koska B-kokeessa alue on suurempi ja tähän kuului myös rakennusetsintäosio, ei 20 minuuttia riittänyt.
Koekokemus tekee mestarin ?
Suoritustamme seuraamassa olleet henkilöt antoivat jälkikäteen minulle erittäin hyödyllistä palautetta, eli JOS vielä joskus menisimme kokeeseen, niin tietäisin miten toimia enkä sabotoisi koiran suoritusta :) Nyt myös näiden kahden kokeen jälkeen osaisin jo arvioida paremmin koiran käytöstä koetilanteessa ja sitä että alkuun se orientoituu paikan ja ihmisten hajumaailmaan. Tärkeintä olisi liikkua alueella suht ripeästi, että koiralla on mahdollisuus ehtiä saada hajut maalihenkilöistä, eikä jämähtää paikalleen. Myöskin opin sen, että mitään tarkkaa etsintäsuunnitelmaa ei ole pakko tehdä, vaan kokeen alussa tuomarille kerrottava suunnitelma voi olla myös se, että "edetään koiran mukaan". Hienoa B-kokeessa oli kuitenkin se, että koira oli omalla tasollaan, eteni mukavasti ja vauhtia oli riittävästi, motivaatio hyvä. Palautteen mukaan ohjaajan kömmähdysten takia taitava ja osaava koira ei päässyt aivan näyttämään osaamistaan, se olisi kuulemma paremmalla ohjauksella leikiten suorittanut kokeen;)
