kuva: (c) Sari Kupiainen. PERA B- rauniokokeessa 1.12.2013 Reiskan kanssa

Pelastuskoiraharrastuksen aloitimme keväällä 2011, joten nyt olemme treenanneet kesä- ja talvitauot mukaan lukien runsaan kahden vuoden ajan HePeKo:lla (Helsingin pelastus- ja etsintäkoirat). Harrastus on vienyt mennessään kuin itsestään; aloittaessamme en ollenkaan suunnitellut kokeisiin menoa, ajatuksena oli lähinnä tutustua lajiin ja saada koiralle mieleisintä tekemistä. Olemme koko ajan harjoitelleet samassa ryhmässä, ja viihtyneet hyvin. Meidän treeniporukassa on iloinen ja hyvä henki, ei harrasteta liian ryppyotsaisesti, ja suvaitaan erilaisuutta niin koirissa kuin ihmisissäkin. Lajin hienous (kuten myös pk-haussa) piilee yhdessätekemisen riemussa. Kyseessähän on joukkuelaji, sillä kukaan ei voi yksin kouluttaa koiraansa henkilöetsintään. Itselleni erityinen nautinto on myös päästä työskentelmään muidenkin kuin oman koiran kanssa, osallistumaan hyvinkin erilaisten koirien koulutukseen ja nähdä kunkin koirakon kehitys vuosien varrella.

Harjoituksia ja IPOR SOVE-koe, kevät 2012

Normaalisti meillä on ollut joka toinen viikko harjoitukset raunioilla ja joka toinen viikko metsämaastossa, mutta tänä syksynä meillä oli ainoastaan maasto-haku-treenejä metsässä. Reiskasta tuskin kunnon hakukoiraa ikinä tulee, mutta raunioilla se on parhaimmillaan. Toukokuussa 2012 uskaltauduimme ensimmäseen rauniokokeeseen, joka oli IPOR-soveltuvuuskoe. Siihen kuuluu sekä tottelevaisuus-ketteryys -osio, että lyhyt raunioetsintäosio. Koe meni varsin mallikkaasti, Reiskalle kokeen parhaat pisteet 188/200 ja koulutustunnus RH-T E.

kuvat IPOR SOVE-kokeen ketteryys- ja tottelevaisuusosuudelta 17.5.2012 (c) Majka Borgström

PERA A ja PERA B, syksy 2013

Tänä syksynä 5.10. oli ohjelmassa jo astetta vaikeampi koesuoritus, PERA A-rauniokoe. Lisähaastetta toi se, että meillä ei tosiaan ollut omalla ryhmällä ollut kesällä eikä syksyllä raunioharjoituksia ollenkaan, ja ennen koetta/kokeita kävimme Reiskan kanssa vierailemassa toisten ryhmien harjoituksissa kerran pari. Paitsi raunioharjoituksen vähyys, niin lokakuun A-kokeessa jännittivät etukäteen etenkin tottelevaisuusosuuden eteen-lähetys, jota olimme harjoitelleet suhteellisen hatarasti, ja ketteryysosuudessa vauhditon pituushyppy epämääräisen estehökötyksen yli, sekä ns. kauko-ohjausliike pöydille. Tottelevaisuusosio sujui itse kokeessa hyvin, eteenmenokin vauhdikkaasti ja ongelmitta. Mutta ketteryysosion läpäisimme aivan rimaa hipoen, sillä pöydistä Reiska meni ainoastaan merkille ja ensimmäiselle pöydälle, sen jälkeen meni liian vaikeaksi:) Pituushypyssä se ei hahmottanut mistä on kyse, kun ei oltu voitu käydä harjoittelemassa koepaikalla pituushyppyä etukäteen.

Raunio-osiossa A-kokeessa on 20 minuuttia aikaa ja löydettävänä 2 maalihenkilöä. Normaalisti tämä olisi lastenleikkiä Reiskalle, vaan kokeessa tilanne oli toinen. Häiriöhenkilöstön ja yleisön hajujen tulva on niin suuri, että se vaatii koiralta paljon enemmän kuin normaalissa treenitilanteessa, jossa häiriöhenkilöitä on vain muutama eikä esim. savua ole. Tässä kokeessa yhden haasteen toi myös voimakas puuskittainen tuuli. Metsämaastoetsinnässähän tuuli on suureksi avuksi, mutta raunioilla vaikutus voi olla päinvastainen, eli voi vaikeuttaa etsittävän kohteen paikannusta. Rauniotyöskentelyssä kun tarkkuus on ensisijaista, ei niinkään nopeus.

Joka tapauksessa aika menasi loppua kesken, kun ilmeisesti alueen etupuolella olevan runsaan yleisön hajuista tuli jonkinlainen kertymä heti ensimmäiselle kasalle niin, että Reiska jäi siihen pyörimään täsmälleen sen näköisenä, että on maalimiehen hajulla. Nenä ylähäällä ja aktiivisena. Itse luin sitten koiraa kuten treeneissä, eli oletin että piilossa on maalihenkilö, ja en tajunnut lähteä alueella etenemään, vaikka koira ei aloittanut ilmaisuhaukkua. Lopulta sitten lähdettiin etenemään, ja koira oli todella hidas eikä ollenkaan oma itsensä; hajujen runsaus, koetilanteen haasteellisuus ja se että takana oli jo pitkät odottelut sekä tottis- ja kettis-suoritukset todennäköisesti yhdessä tämän selittävät. Viime hetkellä myös maalihenkilöt löytyivät, ja ilmaisut olivat hyvät.

Kokeesta siis hyväksytty tulos. Pelastuskoirakokeissa tottelevaisuus- ja ketteryysosiot tarvitsee suorittaa hyväksytysti vain kerran kalenterivuodessa, ja kun siis 5.10. saimme ne suoritettua, niin 1.12. osallistuimme vielä PERA B-kokeeseen, jossa meidän tarvitsi tehdä vain raunio-osuus.  B-koe on vaativamman tason rauniokoe, rauniokoirien kuninkuusluokka (niin kuin myös IPOR raunio B). Tässä tapahtui sitten sama asia, joka oli ongelmana myös A-kokeessa, eli jäimme liian pitkäksi aikaa pyörimään ensimmäiselle kasalle, ja koska B-kokeessa alue on suurempi ja tähän kuului myös rakennusetsintäosio, ei 20 minuuttia riittänyt.

Koekokemus tekee mestarin ?

Suoritustamme seuraamassa olleet henkilöt antoivat jälkikäteen minulle erittäin hyödyllistä palautetta, eli JOS vielä joskus menisimme kokeeseen, niin tietäisin miten toimia enkä sabotoisi koiran suoritusta :) Nyt myös näiden kahden kokeen jälkeen osaisin jo arvioida paremmin koiran käytöstä koetilanteessa ja sitä että alkuun se orientoituu paikan ja ihmisten hajumaailmaan. Tärkeintä olisi liikkua alueella suht ripeästi, että koiralla on mahdollisuus ehtiä saada hajut maalihenkilöistä, eikä jämähtää paikalleen. Myöskin opin sen, että mitään tarkkaa etsintäsuunnitelmaa ei ole pakko tehdä, vaan kokeen alussa tuomarille kerrottava suunnitelma voi olla myös se, että "edetään koiran mukaan". Hienoa B-kokeessa oli kuitenkin se, että koira oli omalla tasollaan, eteni mukavasti ja vauhtia oli riittävästi, motivaatio hyvä. Palautteen mukaan ohjaajan kömmähdysten takia taitava ja osaava koira ei päässyt aivan näyttämään osaamistaan, se olisi kuulemma paremmalla ohjauksella leikiten suorittanut kokeen;)

Reiska täytti marraskuussa 7 vuotta. Mielenkiinnolla lueskelin aiempia tämän blogin päivityksiä, joista viimeisin oli niinkin pitkältä kuin yli 1½ vuoden takaa, maaliskuulta 2012. Tuolloin emme olleet vielä kilpailleet tokon voittajaluokassa, eikä pelastuskoirakokeistakaan ollut vielä kokemusta. Samaisena keväänä, toukokuussa, sitten starttasimme molemmilla rintamilla. Tokossa tuli koekäyntejä kyseiselle vuodelle 5 kpl, jota pidän meille hyvinkin suurena määränä kokeita lyhyen ajan sisään. Tulokset näin jälkikäteen arvioituna varsin herkulliset; kaksi I-tulosta ja kolme II-tulosta. Tässä lajissa meidän suurin tavoitteemme onkin ollut voittajaluokan koulutustunnuksen TK3:n saavuttaminen. Siihen vaaditaan 3 kpl I-tuloksia eli yli 255p, eli seuraavaa vuotta ajatellen vain yksi ykköstulos jäi puuttumaan.

2013 harjoitukset jatkuivat, ja 27.4. kävimme hakemassa III-tuloksen Hyvinkäältä. Jokunen liike taisi mennä nollille tuolloin, ja muistan että mielialat olivat varsin synkeät ja ajattelin, että emme enää mene toko-kokeisiin, kun "ei tästä tule kuitenkaan mitään". Monesti kilpailujännitys itselläni purkautuukin siten, että takki tuntuu parin päivän ajan niin tyhjältä, että päällimmäisenä ajatuksena on, että tämä oli nyt sitten tässä ja kiitti moi. -Vaikka pitäisi muistaa olla iloinen jo siitä että pääsee osallistumaan ja voi harrastaa lajia tällä tasolla tällaisen harvinaisemman toko-rodun kuin tiibetinterrierin kanssa. Ja olla iloinen, jos tulee ainakin joku tulos ! Vaan tässä minulla lienee vielä opettelemista, kun haluaisin aina onnistua niin hyvin kuin suinkin. Sehän ei kuitenkaan ole mahdollista, kun näitä koiralajeja tehdään yhteistyössä eläimen kanssa, ja siinä paletissa on niin monta hienosäikeistä asiaa, jotka vaikuttavat lopputulokseen, ja kaikki ei millään voi mennä joka kerta aivan suunnitellusti.

Mielenkiinnolla odotan, väheneekö kisajännitys koskaan, ja opinko ikinä nauttimaan kokeista sinänsä ja iloitsemaan myös niistä ei-niin-hyvistä tuloksista jo heti kisapaikalla, eikä vasta muutaman päivän kuluttua.

-Joka tapauksessa uskaltauduimme 8.5.2013 Forssassa Pilvenmäessä pidettyyn kokeeseen, ja tuolloin meni lähes kaikki nappiin, liikkeet onnistuivat sen verran hyvin, että loppupistemääräksi kertyi 271 p. /I-tulos ja luokkavoitto. Samalla saavutimme ns. ultimaattisen tavoitteemme, kultaisen koulutustunnuksen TK3:n. Oli siis syytä poksautella samppanjapulloja ! Juhlistimme tapahtumaa vierailemalla kotimatkan varrella Reiskan ja Miskan kanssa Liesjärven kansallispuistossa ja kotiseutumuseossa. Se ilta oli uskomattoman kaunis toukokuinen kevätilta. Pellot tienvarsilla olivat valkoisenaan muuttomatkalla olevia joutsenia, puiden lehdet hiirenkorvalla, pajut kukkivat keltaisina, ja aurinko helotti hennon sininseltä taivaalta täynnä kevään ujoja lupauksia. Iloinen onnistumisen tunne yhdistyi kevään riemuun.

Sittemmin olemme pitäneet hieman treenitaukoa tokosta, eli emme ole harjoitelleet säännöllisesti viikottain, enkä ole tehnyt erityistä treenisuunnitelmaa. Nyt kevätkaudella 2014 alamme mitä ilmeisimmin taas vähän määrätietoisemmin harjoitella, eikä sitä tarvitse tehdä yksin, kun saimme paikan HSKH:n 15 kerran toko-kurssilta, jossa tavoitteena erikoisvoittajaluokan liikkeiden harjoittelu. Toivon saavani sieltä vinkkejä ja motivaatiota harjoitteluun.

Olen aina ajatellut, että EVL on jo liian hankala pala meille, ja päätavoitteemme olemme periaatteessa siis jo saavuttaneet, eli TK3-koularin. Toisaalta nyt voidaan treenata täysin rennoin mielin kun kilpailutavoitteita ei tässä vaiheessa suuremmin ole erikoisvoittajaluokan suhteen. Ennen kuin voisimme siellä kilpailla, pitäisi saada ohjattu nouto, ruutuun lähettäminen merkiltä sekä kaukokäskyt 15 m päästä rakennettua. Nämä ovat toistaiseksi alkutekijöissään sikäli, että minkäänlaisesta suoritusvarmuudesta ei voida puhua. Kaikkein suurin haaste juuri Reiskan kanssa ovat aina olleet suunnat, eli kun esim. ohjatussa noudossa koiran pitää merkillä odottaa ja malttaa katsoa, lähettääkö ohjaaja sen oikealle vai vasemmalle kapulaa hakemaan, niin Reiska on yleensä jo menossa ennen kuin on ajatellut ja kunnolla katsonut, kumpaan suuntaan näytän. Alan kuitenkin varovaisesti uskoa, että ON MAHDOLLISTA saada sille tuosta liikkeestä jonain päivänä varma. Siihen pääsemiseen voi mennä pitkä aika, mutta mikäli onnistumme, voin sanoa ihan rehellisesti, että tällöin olemme todella ylittäneet omat rajamme ja onnistuneet yli odotusten.

Oman ja koiran osaamisen rajojen etsiminen on aina jännittävää. Tärkeintä on kuitenkin säilyttää harjoittelun iloisuus ja hauskuus. Olen päättänyt, että nyt etenkin kun tavoitteemme TK3 on takataskussa, niin vauhdista ja hauskuudesta ei tingitä harjoituksissa. Niinhän se on toki ollut ennenkin, mutta silloin kun hiottiin suoritusvarmuutta voittajaluokan kokeisiin, piti treenata aikalailla kieli keskellä suuta ja toisaalta koiran vauhti helposti kärsii, kun sen osaamistasoon nähden haetaan liian pikkutarkkaa lopputulosta. Eli esimerkiksi luoksetulon vauhti on kärsinyt siinä, kun en ole alusta lähtien opettanut Reiskaa pysähtymään kovasta vauhdista kuin seinään, ja kun koetta varten pysäytykset piti saada varmoiksi (koska jos koira ei pysähdy luoksetulossa käskyillä, niin arvosana voi olla korkeintaan 5, kun taas hitaasta vauhdista muuten onnistuneilla pysäytyksillä ym. voi saada 7). Tämä on siis hyvä esimerkki siitä, kuinka joskus liika koe-orientoituminen pistemäärän havittelu voi johtaa siihen, että tehdään treeneissä kompromisseja. Mutta nyt vuoteen 2014 tunnuslauseenamme on "lisää vauhtia ja iloisuutta - vaikkakin tarkkuuden kustannuksella"! :)

Viimepäivinä on tuottanut hiukan päänvaivaa se, että pitkän ja vähätreenisen talven jäljiltä olen ilmeisesti haukannut Reiskan kanssa liian suuren palan ainakin ruutu-harjoitusten kanssa... Juuri nyt ei nimittäin näytä kovinkaan lupaavalta TOKOn ruutu-liikkeen suhteen.

Ihan uutena ongelmana on tullut nyt sellaista, että kun lähetän Reiskan ruutuun, se ei enää mene ruudun keskiosaan ja itsenäisesti pysähdy siellä main, vaan käy niin, että

a) se menee ruutuun ja kun huudan "seis", niin lähtee tulemaan minua kohti n. pari metriä ennen kuin pysähtyy -> ei ole enää ruudussa siinä vaiheessa. Sen jälkeen kun sanon uudestaan käskyn "ruutu" Reiska saattaa lähteä haahuilemaan lähestulkoon mihin tahansa suuntaan, eli se on nyt aika epävarma siitä, mitä sen pitäisi oikeastaan tehdä...

tai..

b) Lähtee jonnekin "sinnepäin" eikä mene ruutuun ollenkaan, matkalla "unohtaa" mitä oli tekemässä ja alkaa esim. etsiä maasta olisiko jotain noudettavaa tai etsittävää, välillä jopa on lähtenyt siihen moodiin, että "pitiköhän tässä nyt etsiä maalimies" eli etsiikin ihmistä ja lähtee ilmaisemaan jos "löytää" jonkun lähistöltä :P No maalimiehen etsintään erehtymistä ei sentään ole tapahtunut kuin ehkä kerran, mutta tosiaan nyt on Reiskalla puurot ja vellit sekaisin ruudun suhteen, ja ihan siitä syystä tietysti, että minä olen tehnyt virheen nyt vaatiessani siltä liian vaikeita suorituksia pitkän tauon jälkeen.

Ongelma alkoi siitä, että pari treeniä meni pieleen, eli Reiska lähti hakoteille alun perinkin lähetyksen jälkeen, ja sen jälkeen itse käskytin sitä turhan kovalla äänensävyllä (ihan turhaan, koska eihän se ole koiran vika, jos  minä en ole sille opettanut jotakin asiaa riittävän selkeästi ja vaadin liikaa). Reiska ei helposti paineistu tai mene lukkoon, mutta tällä kertaa painostin sitä kyllä liikaa tilanteessa, jossa se ei oikeasti enää tiennyt mitä siltä haluttiin; seurasi siis sijaistoimintoja kuten vinkumista, erilaisten temppujen yrittämistä jne, kun minä ohjaajana vain toistin äkäisenä "ruutu"-käskyä...  Tässä siis esimerkki epäonnistuneesta harjoituksesta. :P Tuollaisen oman ei-niin-järkevän toiminnan jälkeen harmittaa hirveästi, kun ei ole ollut koiraa kohtaan ollenkaan reilu, vaan vaatinut siltä liikaa. Noh, Reiska on onneksi sellainen, että haluaa yrittää heti uudestaan - tällaisen epännistumisenkin jälkeen - jos sillä on yhtään hajua, että mitä ollaan tekemässä, ja sitten tehtiin toki lopuksi muutama helppo treeni jossa Reiskalla oli  mahdollisuus onnistua ja sain palkattua sen. Tärkeintä on, että koiralle jää AINA treeneistä iloinen viimeinen mielikuva. Täytyy myöntää, että aina ei ole helppoa kehua ja palkata koiraa aidon iloisesti tilanteessa, jossa itseä harmittaa - mutta koiraa kohtaan sen harmistuksen ei pitäisi antaa näkyä. Ne omat harmin tunteet voi sitten purkaa treenin jälkeen jollain rakentavalla tavalla.

RATKAISUEHDOTUS RUUTUONGELMAAN: Olen huomannut sellaista samanlaista ongelmaa, että koira käy ruudussa, saa "seis" käskyn, mutta sen jälkeen lähtee "valumaan" kohti ohjaajaa pois ruudusta TAI sitten pysähtyy jo ennen ruutua jääden ruudun ulkopuolelle -  muillakin koirakoilla, ja luulen, että minulla on pieni aavistus siitä, miksi niin käy. Aikaisemmin nimittäin palkkasin Reiskan aina säntillisesti ruudussa, eli Reiskan piti odottaa ruudussa kun juoksen sen luo ja annan palkan, ja em. ongelmaa ei ollut esiintynyt. Nyt sitten viimeaikoina talvella olen alkanut tehdä niin, että heitän sille ruutuun palkan, jolloin se jotenkin odottaa sitä heitettyä palkkaa, ja lähtee liikkeelle jo valmiiksi saadakseen palkan kiinni. Toinen syy on se, että aiemmin käskin Reiskan ruudussa suoraan maahan, nyt olen yrittänyt pysäyttää sen ensin seisomaan ja sitten vasta maahan. Seisoma-asennosta on luonnollisesti helpompi ottaa muutama askel suuntaan tai toiseen kuin makuuasennosta.

Jatkossa siis aion tehdä niin, että palkkaan Reiskan vanhaan tapaani pääasiallisesti suoraan ruutuun eli menen sen luo antamaan palkan. Yritän myös erikseen harjoitella "seis" pysäytystä, josta ei saisi liikkua käskyn jälkeen mihinkään suuntaan. Lisäksi pitää palata siinä muutama askel taaksepäin ruudun treenauksessa, että ruutuun laitetaan välillä palkka, tai kosketusalusta, jotta koiralla on ruutuun kovempi veto ja se menee perille asti, eikä pysähdy ennen ruutua katsomaan minua ja odottamaan lisäohjeita.

Toisin sanoen yritän nyt saada liikkeen siihen kuosiin, että Reiska juoksisi aina ruutuun saakka ja mielellään itsenäisesti pysähtyisi siellä seisomaan, tai sitten huudan sille "seis" kun se on ruudun keskellä, ja sen jälkeen joko suoraan palkka seiso-asennosta tai sitten "maahan" ja palkkaus ruutuun. Mutta jatkossa en aio ikinä kutsua Reiskaa ruudusta, ainakaan seisoma-asennosta lähetyksen jälkeen, koska siitä saattaa seurata edellä kuvattuja ongelmia.

Talven aikana olemme käyneet aivan muutaman kerran ohjatuissa TOKO-treeneissä Koirakoulu Kompassin valmennusryhmässä. Siellä ollaan Reiskan kanssa käyty harvakseltaan, kun aikaa on muilta harrastuksilta liiennyt, jo muutaman vuoden ajan. Vaikka monia asioita voi treenata ihan itsekseen, niin välillä on hyötyä siitä, että joku vähän katsoo mitä hiottavaa osasuorituksissa on. Itse kun ei kaikkea huomaa.

Joitakin liikkeitä, kuten tunnistusnoutoa, on yksin vaikeaa/ mahdotonta treenata, kun tunnistusnoutokapuloihin ei saisi ohjaaja itse koskea ollenkaan, kun koko liikkeen ideana on että koira noutaa sen yhden ja ainoan puisen pikkukapulan, joka on ollut 10 sekunnin ajan ohjaajan kädessä, viiden (5) muun kapulan joukosta.

Kokeessa tunnistusnoutokapulat asetetaan joko ympyrään tai vaakasuoraan riviin, 10 metrin päähän koirakosta. Ohjaaja ei saa nähdä, mihin järjestykseen kapulat tulevat eli ei voi "neuvoa" koiraa siinä, mikä on oikea, oma kapula.

Tunnistusnoudossa ongelmana on meillä se, että Reiska pureskelee kapulaa jonkin verran, vaikka olen yrittänyt erikseen harjoitella kapulan kantamista ja pitelemistä purematta. Hankaluutta tuottaa kuitenkin se, että pureskelua tulee nimenomaan liittyen siihen, että Reiska joutuu ensin tekemään nenätyötä, eli se ikään kuin purkaa nenätyöskentelyn tuottaman pienen paineistumisen ja keskittymisen puremalla kapulaa matkalla tuodessaan sitä minulle. Kokeessa kapulaa ei saisi pureskella, eli lähtee pistevähennyksiä. Muuten tunnistusnouto sujuu kohtuullisesti.

Ruutuun lähettämisliikkeen uskoisin olevan ihan kunnossa, kunhan nyt saadaan toistoja enemmän, talvella on jäänyt treenailut pelkästään ohjattuihin treeneihin. Aiemmin ruutu on ollut Reiskalla suht vahva liike, mutta huomaa että nyt on treenin puutetta, kun siinä on pientä säätämistä.

Kaukokäskyjä (istu-maahan-seiso) on harjoiteltu enemmän  kuin ehkä mitään muuta TOKO-liikettä, johtuen siitä että se on erityisen haasteellinen liike meille, kun koira ei saisi asennonvaihdoissa liikkua ollenkaan eteen- tai taakse päin. Alan vihdoin olla melko tyytyväinen liikkeeseen, eli harjoittelu alkaa tuottaa tulosta.

Myös toki ihan perusjuttuja on hyvä muistaa harjoitella ennen ensimmäiseen voittajaluokan kokeeseen menoa. Näitä mm. suora perusasento vieressä, nopeat asennonvaihdokset vieressä (esim. maahanmeno, joka on jättöasentona useammassakin voittajaluokan liikkeessä), liikkeestä istuminen nopeasti, jne.

Tässä vielä muistiin palautuksena TOKO:n voittajaluokan kaikki liikkeet siinä järjestyksessä, jossa ovat kokeessakin:

1. Paikallamakuu (4 min, ohjaaja näkösuojassa)

2. Seuraaminen taluttimetta (sisältää myös sivuaskeleita, paikallaan kääntymisiä jne)

3. Istuminen seuraamisen yhteydessä (ohjaaja jatkaa matkaa, koira pysähtyy nopeasti istumaan)

4. Luoksetulo (jossa pysäytykset seiso ja maahan)

5. Lähettäminen ruutuun ja luoksetulo

6. Noutaminen esteen yli hypäten

7. Metalliesineen nouto

8. Tunnistusnouto

9. Kauko-ohjaus

Ainakin itselläni tuotti alkuun pientä haastetta päästä perille pelastuskoirakokeista ja niiden sääntökiemuroista osin sen vuoksi, että niitä on Suomessa kahden eri tahon järjestäminä:

a) Suomen Palveluskoiraliitto SPL http://www.palveluskoiraliitto.fi/pekokalenteri.html

b) Suomen Pelastuskoiraliitto http://www.pelastuskoiraliitto.fi/page15.php

 Keskityn tässä kuvailemaan SPL:n eli Palveluskoiraliiton järjestämien kokeiden kulkua. Palveluskoirakokeista poiketen pelastuskoirakokeista ei voi saada valionarvoa, toiminnassa keskitytään titteleiden haalimisen sijasta humanitääriseen pelastustyöhön. SPL:n järjestämien pelastuskoirakokeiden tulokset näkyvät kyllä SKL-FKK:n virallisessa jalostustietokannassa muiden virallisten koetulosten tapaan.

Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, niin SPL:llä eli Suomen Palveluskoiraliitolla on kahdenlaisia, säännöiltään ja vaatimuksiltaan hiukan toisistaan poikkeavia pelastuskoirakokeita: ns. KANSALLISET KOKEET (= kokeet jotka käydään meidän omilla suomalaisilla säännöllä), sekä KANSAINVÄLISET KOKEET eli IPOR-kokeet (= kokeet jotka käydään kansainvälisin säännöin).

Kokeita (ja treenejä) käydään kolmessa eri vainutyöskentelylajissa eli pelastuskoirien hakukoe PEHA, pelastuskoirien jäljestyskoe PEJÄ sekä pelastuskoirien rauniokoe PERA. Reiskan päälaji on siis rauniot, mutta harjoittelemme myös metsämaastohakua, koska se tuo hyvää vaihtelua treeneihin, ja Suomen oloissa käytännön tilanteet ovat yleensä nimenomaan maastoetsintää. Raunioetsintätilanteitahan on reaalimaailmassa meidän maassamme hyvin satunnaisesti, kun esim. tuhoisia maanjäristyksiä ei meillä satu. Ulkomailla raunio-etsintään sen sijaan on paikoin enemmän tarvetta, ja Suomesta voidaan lähettää etsintäkoiria tarvittaessa hätäaputehtäviin ulkomaille. Mutta se ei tietenkään ole ajankohtaista vielä näin vähän koulutetulla kokemattomalla koiralla, saati ohjaajalla. ;)

Pelastuskoirakokeisiin kuuluu varsinaisen vainutyöskentelyosion (=haku, raunio tai jälki) lisäksi aina myös ketteryyskoe- sekä tottelevaisuuskoeosiot. Tämä pätee sekä kansallisiin kokeisiin (SPL ja Pelastuskoiraliitto) että kansainvälisillä säännöillä käytäviin IPOR-kokeisiin. Kaikkia sääntökiemuroita en tässä ryhdy toki käymään läpi, mutta asiaa havainnollistaakseni voisin tässä kuvailla, mitä SPL:n järjetämien  kokeiden (= Ipor ja kansalliset) ketteryys- ja tottelevaisuusosioissa vaaditaan ja mitä siellä tapahtuu.

---

IPOR Tottelevaisuus ja ketteryys:

1. Vapaana seuraaminen (kaavion mukaisesti, kaavio sama kuin kaikkien palveluskoirakokeiden seuraaminen)

2. Luoksetulo (+ maahanmeno kesken luoksetulon, seisomaan nousu makuulta)

3. Tasamaanouto (käyttöesineen nouto)

4. Liikkuva tynnyrisilta

5. Tikapuut vaakatasossa (pituus 4 m, puolien väli n. 30 cm)

6. Tunneli (ryömintäputki 3 m) + maahanmeno

7. Kaukolähetykset (lähetetään ensin merkille 20 m päähän ohjaajasta, sitten merkiltä oikea-vasen -käskyllä tuomarin ohjeen mukaan jollekin kolmesta toisistaan n15 m etäisyydellä olevalle alustalle (pöydälle max 60 cm korkea) n. 40 m päässä lähetyskohdasta)

8. Koiran kantaminen ja luovutus

9. Paikallamakuu häiriön alaisena

---

 Kansalliset kokeet/ Tottelevaisuus- ja Ketteryysosiot:

Tottis:

1. Vapaana seuraaminen

2. Liikkeestä istuminen

3. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo

4. Liikeestä seisominen ja luoksetulo

5. Tasamaalta nouto

6. Eteen lähettäminen ja maahanmeno

7. Paikallaolo häiriön alaisena

Ketteryys:

1. Liikkuva tynnyrisilta

2. Keinu

3. Tikapuut vaakatasossa

4. Pituushyppy

5. Tunneli

6. Liikkuminen epämiellyttävällä alustalla

7. Kauko-ohjaus

8. Ohjaaja ja vieras henkilö kantavat koiraa

---